Alkuperäinen paimenen piiras on kuulemma englantilaisen lohturuokaa. Kun tämä ruoka tehdään lampaanlihasta tulee Shepard´s Pie, jos käytetään naudanlihaa tehdään Cottage Pie. Ja tässä teinkin Northen Shepard´s Pien:-) Siis poron jauhelihasta. Ja tuli erittäin hyvää. Tein tämän ihan oman makuni mukaan, viisveisaamatta siitä, mikä on alkuperäistä.
Tärkein ohje on se, että tee kaikista osista yksinäänkin hyvänmakuisia. Maista jokaista osaa kun teet sen. Ja mieti, että osat sopivat yhteen. Tässä ruuassa ei kannata hakea eksoottisia tai etnisiä makuja. Perinteisen maut tuottavat ihanan lopputuloksen.
Valmista ensin perunamuusi puikulaperunoista. Kuoritut perunat keitetään suolavedessä kypsiksi ja muussataan voin ja punaisen maidon kanssa sopivan paksuiseksi. Mausta perunamuusi valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Ruoka tehdään uunivuokaan kerroksittain. Voitele uunivuoka voilla. Ota käyttöön paistinpannu, jossa käsittelet kaikki ainekset yksittäin.
Paahda porkkanoita pannulla ja mausta ne rakuunalla ja suolalla. kaada porkkanat uunivuoan pohjalle.
Sitten lisää pannulle vähän voita ja paista sienet kypsiksi. Mausta sienet suolalla ja mustapippurilla. Kaada sienet porkkanoiden päälle.
Lisää tarvittaessa rasvaa pannulle ja paista poron jauheliha. Lisää lihaan pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja ja mausta suolalla, soijakastikkeella ja mustapipurilla. Lisää liha sienien päälle.
Ja viimeiseksi; mausta perunamuusi raastetulla juustolla makusi mukaan. Maista, milloin muusisi maistuu hyvälle. Lisää tarvittaessa maitoa ja viimeiseksi yksi kananmuna. Laita muusi pieninä kasoina vuoan päälle ja paista 200° uunissa 30 - 40 min. Syö suolakurkkujen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti