Leivoin tänään pullaa. Tässä on vähän yksityiskohtaisempi ohje onnistuneen pullan leivontaan. Hyvä pulla syntyy hyvistä aineista; punaisesta maidosta, riittävästä sokerista ja voista. Koska tähän ohjeeseen laitetaan paljon voita, niin se tarvitsee myös paljon hiivaa ja sokeria. Älä pihtaa. Ja minun pullanihan on sellaista, että sitä ei leivota kerran viikossa vaan aina erikoistilanteisiin. Jos leivot useasti, niin käytä vähän kevyempää ohjetta!
Ota pullataikinaan tarvittavat aineet pois jääkaapista ainakin tuntia ennen kuin aloitat. Taikinaan tarvitaan
5 dl punaista maitoa
1 1/2 (75 g) pakettia hiivaa
Kaada maito kulhoon ja murenna hiiva sekaan. Laita kulho tiskialtaaseen lämpimään veteen, niin että maito saa vähän lämpöä. Lisää kulhoon
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 kokonainen muna
1/2 rikotusta munasta (jätä 1/2 tästä munasta pullien voitelua varten)
Ota vatkain ja laita vatkauskoukut.
15 dl vehnäjauhoja
200 g voita
Vatkaa ainekset sekaisin ja lisää jauhoja ensin 5 dl ja sitten seuraavasta 5 dl erästä sen verran, että taikina on puuroa, mutta sitä pystyy vielä vatkaamaan. Eli se ei kiipeä pitkin vatkainkoukkujen varsia. Vatkaa taikinaa vähän aikaa (vaikka 2 biisiä) niin että se saa sitkoa.
Vaihda taikinakoukut ja lisää jauhoja loput 2. erästä ja vähän viimeisestä 5 dl erästä. Leikkaa voi pienemmiksi palasiksi ja lisää voipalaset taikinaan. Lisää loppu jauho pienissä erissä ja vaivaa taikinaa taikinakoukuilla. Lisää tarvittaessa jauhoja pienissä erissä ja vaivaa niin kauan, että taikina on edelleen pehmeää, mutta ei tartu sormiin ja irtoaa kulhon reunoista. Kun taikina on valmista, laita se vedottomaan paikaan ja anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Siihen menee noin 1 tunti.
Kun taikina on noussut, leivo siitä pullia. Tästä tulee 2 x 16 pullaa. Laita uuni lämpiämään 225-240 ja anna pullien nousta liinan alla sen ajan kun uuni on lämmennyt. Voitele nousseet pullat sillä rikotulla puolikkaalla munalla ja lisää haluamasi lisukkeet; mantelilastua tai -rouhetta, raesokeria tai voisilmä (voinokare, vanilijasokeria ja sokeria). Paista pullia pelti kerrallaan noin 7 minuuttia. Älä polta! Ja nauti.